perjantai 2. huhtikuuta 2010

Hevosia




Lunta tuli tupaan, ja kesärenkailla ajaminen osottautui niin taitoluisteluksi, että suunnittelemamme reissu rannikon pieneen kalastajakylään peruuntui. Reissun korvaajana lähdimme tallustelemaan majapaikkamme lähiympäristöön, josta löysimme kourallisen Islanninhevosia.

Huomenna on viimeinen päivä Islannissa. Surettaa, vaikka kotiin onkin jo hirmuinen ikävä.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Blue Lagoon






Tänään päätimme katsastaa Islannin yhden pahimmista turistirysistä, Blue Lagoonin. Odotuksiemme mukaan paikka vilisi turisteja maailman joka kolkasta, mutta maisemat olivat todentotta uskomattomat.




Linja-autokuskimme oli hömelö ja emme ikinä päässeet takaisin bussiasemalle, vaan jäimme loppujen lopuksi pois keskustassa. Linkkiä odotellessa maistui kuppi kuumaa kahvia kylmää viimaa vastaan.