Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia henkilöstä, joka osoittautui mukavaksi ja iloiseksi persoonaksi. Juttelimme ajomatkan, jännitykseni takia englantini ei ollut mistään parhaasta päästä, mutta kyllä Ari jotain tuntui kuitenkin ymmärtävän. Kävimme viemässä tavaroitani majapaikkaani nimeltä Korpúlfsstöðum? Paikka on entinen farmi, 1920-luvulla Islannin suurimpia. Nyttemmin paikallisten taiteilijoiden ateljee. Huoneessani odotti yllätys, paikallinen poika koisi kalsareissaan sängyllä. Viereisessä huoneessa asustavat kaksi virolaista tyttöä olivat tutustuneet ko. henkilöön ja olivat sitten tuoneet hänet tänne. No poika nöyrästi siirtyi olohuoneen sohvalle. Jätin tavarani huoneeseen ja suuntasimme koululle. Koulu on hyvin moderni, liukuovet ja lasiseinät. Ei onneksi kovin sokkeloinen, en varmaan kauhean monesti sinne eksy. Opiskelijat olivat hyvin normaalin näköisiä, ei kovinkaan monta persoonallista pukeutujaa tullut vastaan.
Mietimme Arin kanssa, mitä tekisin seuraavat 3 viikkoa, päätin osallistua parille maalaus/piirrustuskurssille, jotka tuntuivat parhailta vaihtoehdoilta. Päätimme myös, että kuvaan koulua ja oppilaita koulun nettisivuille.
Pääsin heti käsiksi koulun oppitunteihin, kun klo 11.20 alkoi maalauskurssi, jota piti Arin vaimo.
Jossain vaiheessa päätäni rupesi särkemään aivan kauheasti ja hikoilin kuin pieni sika. Ajattelin sen olevan ruuan puutetta ja päätin mennä ostamaan ruokaa koulun ruokala/kahviosta. Päivän ruokana oli ranskalaisia ja pitaleipää. Aika amerikkalaista.
Paha olo vain yltyi ja en voinut enää istua koulussa vaan lähdin majapaikkaan lepäämään.
Toivottavasti tämä menee torkuilla ja Ibusalilla ohitse.
voi pikku possu parkaa, muistahan syödä, niin ei tule enää huonoa oloa.
VastaaPoista