Haluaisin ennen tarinaani kiittää ahtaajia, jotka suuressa
ahneudessaan tekivät matkanteostamme silkkaa helvettiä.
Lainatakseni viisaan (onneksi hän oli mukana) äitini sanoja:
"Kerrankin kun on vähän jäätä vedenpinnalla, niin pitää
rueta nurisemaan. Saisivat olla kiitollisia, että tällaisina
aikoina yleensä on työpaikka."
Kiitokset Silja Linelle.
Päivä 1. Torstai 4.3.2010
Eli kuten moni on saattanut uutisista kuulla, monia laivoja on jäänyt kiinni jäihin huonon kelin myötä. Myös meidän oma pikku Viking Isabellamme. Saimme matkallamme Turkuun tekstiviestin, jossa meitä informoitiin laivamme olevan pari tuntia myöhässä, olkaa hyvät ja saapukaa viim. klo 21 terminaaliin. Hyvillä mielin kävimme syömässä Turun keskustassa, ja olimme sitten terminaalin pihassa n. klo 20.20. Huomasimme heti, että jokin oli pielessä, terminaalissa ei näkynyt paljoakaan liikettä, eikä laivaa sen enempää. Raahauduimme nyssyköittemme kanssa sisälle, jossa kiltti järjestyksenvalvoja kertoi laivan olleen juuttunut totaalisesti Ruotsin rannikon lähelle, eikä siis ollut tulossa ollenkaan. Siinä vaiheessa iski pienoinen paniikki, kun huomenna aamupäivästä pitäisi olla Arlandan lentokentällä. Viking Linen virkatäti sitten sanoi, että vieressä oleva Siljan laiva on lähdössä näillä hetkillä ( aikataulullisesti klo 20.15 lähtevä ), koittakaa juosta siihen. Henkihieverissä juoksimme rinkkoinemme Siljan terminaaliin. Muutamien muodollisuuksien jälkeen saimme vaihdettua Viking Linen liput Siljaan sopiviksi ja pääsimme loppujen lopulta laivaan. HELPOTUS!
Laiva oli tupaten täynnä. Joka puolella juoksenteli hyperaktiivisia kakaroita, juuri täysikään päässeitä tyttöjä paljettimekkoineen ja sukkahousuineen ja keski-ikäisiä lomanviettäjiä. Uuvuttavan stressailun jälkeen emme jaksaneet jäädä ottamaan iloa irti illan aktiviteeteista vaan menimme suoraan koisimaan.
Päivän opetus: Ole ajoissa paikalla!
Päivä 2. Perjantai 5.3.2010
Heräsimme aamulla hyvin mielin, kaikki on reilassa, olemme kohta Tukholmassa, eikä mihinkään ole kiirettä. Silja Line tarjosi kaikille matkustajille vieläpä ilmaisen aamupalan (oikeasti á 25 €). Kuulutus sitten kertoi, että olemme kolme tuntia myöhässä aikataulusta, eli olemme satamassa 11.30. No, pähkäilimme, että kyllä me silti kerkeämme, jäähän siihen vielä 3 tuntia koneen lähtöön. Menimme jo yhdeltätoista jonottamaan ulospääsyä, että saisimme heti taksin allemme. Seuraavaksi kuulutus ilmoitti saapumisen viivästyvän vielä puolella tunnilla. Sama eilinen ahdistus rupesi taas painamaan keuhkoja. Nyt pitäisi olla nopea. Tulen vielä todella vihaiseksi, kun ihmiset yrittävät tunkea mahdollisimman eteen vaikkei heillä olisi sen kummallisempaa syytä päästä ensimmäiseksi pois laivasta.
Taksilla meni 40 minuuttia ajaa satamasta Arlandaan. Mitä lähempänä olimme, sitä enemmän rupesivat kämmeneni hikoilemaan lentopelon takia. Nappasin 2 diapamia naamariin. Lentokentälle päästyämme lennon lähtöön oli enää 30 minuuttia. Äiti paniikissa yritti löytää oikeaa hihnaa mihin lykätä matkatavarat. Minä lääketokkurassa jäin maksamaan ruotsienglantia puhuvalle turkkilaistaksikuskille laskua. Kun me Viimein pääsimme lentokoneeseen , iski aivan hirveä pelko. Olin ottanut vielä kolmannen pillerin, mutta ei sekään mitään auttanut. Oli aivan hirveä kokemus. Ilmakuoppiakin oli matkan pituuteen verrattuna aika monta.
Kolmen ja puolen tunnin (joka tuntui enemmänkin kymmeneltä tunnilta) päästä olimme laskeutuneet onnellisesti Islannin maankamaralle. Luonto on hyvin karua, mutta samalla hyvin kaunista. Lunta ei ole enää paljoa, ruoho näkyy jo, tosin se on sinapinkeltaista. Meri tyrskyää ihanasti rantakallioihin ja oikealla puolellamme nousee sumuhuippuiset vuoret. Vihdoinkin määnpäärässä!
Päivän opetus: 1.Ole ajoissa paikalla.
2.Älä luota aikatauluihin liian sokeasti.
3.Diapam ei auta paniikkikohtauksiin.
Päivä 3. Lauantai 6.3.2010
Että sitä osaa arvostaa rankan reissun jälkeen kuumaa kylpyä ja pehmoisia lakanoita. Nukuin edelllisen yön kuin pikku vauva, en herännyt edes kuulemma klo kuuten asti juhlivien ihmisten mekastuksiin. Aamupalaksi tuoretta sämpylää ja kahvikupponen. Ilma on harmaa ja kostea, juuri kuin ennen sadetta. Hotellin ruokalan ikkunat ovat suuret ja kauniit, eriväriset, tiiviisti toistensa lomaan rakennetut talot näyttävät ihanilta sadepisaroiden kuvioiman lasin lävitse. Tänne minä haluan muuttaa Pojan kanssa! Talojen pihoissa kasvaa käkkyräisiä puita joihin on ripustettu värikkäitä valoja.
Lähdimme kiertämään tarkemmin Reykjavikkia. Melkein heti hotellin jälkeen löysimme kellarikerroksessa sijaitsevan kahvilan Tíu dropar - 10 kannua, joka näytti niin houkuttelevalta, ettemme voineet olla ohittamatta sitä. Tilasimme kahvit ja söimme puoliksi maailman kermaisinta juustokakkua, Nam!
Islantilaisilla on näköjään tapana laskea kissansa seikkailemaan kaduille, törmäsimme moniin pikku karvaturreihin matkanvarrella. Koko ajan sai olla juoksemassa niiden perässä, etteivät ne hypi autojen alle, jotka siis ajoivat kauppakadullakin.
Reykjavikissa on hyvinpukeutunutta kansaa, ja paljon pieniä design- ja vintageputiikkeja. Hintataso on suurin piirtein samaa luokkaa kuin suomessa, riippuen kaupasta. Muutaman kirpputorinkin löysimme matkanvarrelta.
Törmäsimme vielä kävelyreissun päätteeksi mielenosoitukseen, joka oli Icesave-sopimuksen takia. Hauskaa sinänsä, Suomessa mielenosoittajat ovat parikymppisiä hippejä ja punkkareita, täällä metakkaa pitävät turkistädit megafoneineen ja kovaäänisine paukkupatruunoineen.
Sain vielä sen verran aikaiseksi, että lähetin muutaman mielenosoituskuvan Keskisuomalaiseen, ansaitsin turkasen 20 euroa tästä reippailusta. Hyvä minä!
Päivän opetus: 1. Haluan muuttaa Pojan kanssa Reykjavikkiin ja hankkia kissan.
2. Aina kannattaa yrittää.
3. Muista ladata kameran akku ennen kuin lähdet kuvaamaan.
Sitten kun tullaan sinne, niin käydään kaikissa noissa ihanissa paikoissa ja vielä muuallakin. Laitatko seuraavaan postiin maisemakuvia. Miltä ne vuoret näyttää ja se meri siellä?
VastaaPoistaOlisko hienoa, jos tarjoisit blogiasi vaikka johonkin lehden nettisivuille, että kirjeenvaihtaja islannista? Monia varmaan kiinnostais lukee.